Syksyn asioiden koonti, tilannepäivitys.

Syksyn asioiden koonti, tilannepäivitys.

Oct 11, 2026

Hei kaikille, tukijat ja muut! Pahoittelen radiohiljaisuutta blogin puolella, nyt siihen tulee muutosta.

Kirjoitan tämän postauksen kaikille avoimena, koska nyt on useamman kuukauden ajalta kasaantunut päivitettäviä tietoja ja kiireiden keskellä en ole ehtinyt oikein jäsentämään erikseen päivityksiä.

Lyhyesti sanottuna kuitenkin kiire on ollut positiivista kiirettä, todella paljon hyviä asioita on tapahtunut loppukesän ja syksyn aikana. Listailen niitä tähän en-missään-erityisessä järjestyksessä ja sitten kerron myös hitusen tulevaisuudesta syksyn tapahtumien osalta ja miltä näyttää kristallipallo vuodelle 2027.

Viime vuonna, tarkalleen 30.9.2025 hain tälle sarjakuvalle tavaramerkkisuojaa oheisella kuviomerkillä PRH-kautta. Tämä saaga tuli päätökseen nyt tässä syksyllä, kun tavaramerkkihakemus viimein hyväksyttiin ja tavaramerkki rekisteröitiin.

Mutkia matkaan toi erään yrityksen toiminimi, josta muodostui este tavaramerkin rekisteröinnille ja sitten siihen liittyen tuli erilaisia uusia vaiheita, jotka maksoivat aikaa ja rahaa. Nyt minulla on kuitenkin olemassa kyseinen tavaramerkki ja sen mukainen suoja tekemiselle Totentanzcomics-nimekkeen alla julkaisuille fyysisesti ja digitaalisesti.

imageTämä koko tavaramerkkishow eri vaiheineen maksoi 740 euroa, joka on hitusen enemmän kuin yhden lehden painoksen painokulut, joten siinä mielessä rahoitus otti hitusen takapakkia. Kakkoslehti saatiin kuitenkin julkaistua aikataulussa Helsingin Sarjakuvafestivaalien Zine Festissä ja siellä vastaanotto oli todella hyvä, myin jo kolmasosan koko toisen lehden painoksesta yhden myyntipäivän aikana.

Luova tekeminen ja tavaramerkkiaiheet on olleet otsikoissa tässä vuoden aikana muutoinkin, itse totesin viime syksynä, että haluan suojata tavaramerkillä tekemisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hauskana kuriositeettina se, että oma tavaramerkkini näkyi PRH:n Tavaramerkkilehdessä saaneen rekisteröinnin samana päivänä kuin jo hitusen tunnetumpi toinen sarjakuva, Kiroileva Siili.

Kotimatkalla kuvittajan kanssa (Juuso Laasonen) juteltiin sitten jo kolmoslehden tekemisestä ja aikatauluttamisesta ja nyt on aloitettu työstö sen osalta. Seuraavan lehden kuvituksesta on tällä hetkellä jo 20% rahoitettu ja nyt syksyllä on tulossa useita kirjallisuustapahtumia, joissa on tarkoitus kerätä sitten loput kasaan ja julkaisuikkunaa sovitellaan keväälle 2027.

Kakkoslehteä on siis tarjolla ainakin seuraavissa tapahtumissa myyntipöydältä noudettuna ja lisäksi Antikvariaatti Lukuhetken verkkokaupasta

Totentanzcomics tiekartta loppuvuodelle 2026:

14.10. Jyväskylän pääkirjasto Lokacon etkot, jossa myös luento Totentanzcomicsin maailmasta klo 19.00
17.10. Jyväskylän pääkirjasto, Lokacon päätapahtuma, jossa luento sarjakuvakäsikirjoittamisesta klo 12.00
24.10. Itäcon, Ruokolahden koulu, jossa luento ja paneelikeskustelu, paikalla koko päivän lauantaina.
25.10. Helsingin Kirjamessut, osana Tampere Kupliin pöytää, paikalla osastolla 6b98 klo 14-18.
21.-22.11. Jyväskylän Kirjamessut, osasto B-515

Järjestän myös Lokacon tapahtuman jälkeen erilliset julkkaribileet Jyväskylässä drinkkibaari DeLoreanissa, eli tervetuloa viihtymään 17.10. klo 21 alkaen. Vapaa pääsy, K-18 ja paikalla myös DJ soittamassa teemaan sopivaa musiikkia.

Nyt siis kierretään tiivis syksy kirjallisuustapahtumia myymässä uunituoretta kakkoslehteä. Ensimmäisen lehden väripainoksesta on jäljellä tätä kirjoittaessa enää reilu 30 lehteä, joten sen suhteen kannattaa toimia kiireellisesti jos fyysisen painatteen haluaa itselleen. Lisään kakkoslehden digiversion tämän sivun verkkokauppaan loppuvuodesta, kun tapahtumat on sen kanssa ensin kierretty. Mietin tarkkaan uusien painosten ottamista, en ole ihan vielä tehnyt siitä asiasta päätöstä. Päällimmäinen ajatus on, että uusimman lehden kautta pääsee aina ostamaan sitten aikaisemmat numerot myös digitaalisesti.

Olen kuitenkin varma, että lukijoita on edelleen valtava määrä tavoittamatta, mutta ykkösepisodi on siis tavoittanut jo yli 300 lukijaa matkalle mukaan. Kiitos kaikille siitä!

Voi hyvin,

-R

Подобається цей допис?

Купити для Raimo Saastamoinen pencil

Більше від Raimo Saastamoinen