Inspektööri Johannsonin seikkailut Oulus ...

Inspektööri Johannsonin seikkailut Oulussa - IV/IV Herrat Åström&Åström

Oct 16, 2026

”Kiitän arvon herroja ajastanne ja avustanne. Suonette nyt anteeksi jotta tästä lähden jatkamaan tutkimuksiani.” Johannson sanoi ja kumarsi.

Ennen kuin inspektööri Johannson ehti kunnolla edes kääntyä, kunnallisneuvos rykäisi ääneen ja sanoi, ”Tuota inspektööri Johannson, näin muistin aikana kysäisisin eräästä toisesta asiasta, liittyen valmistettuihin nahkavuotiin, jotka katosivat viime kuun lopussa kauppatorin satamapaikalta juuri edeltävänä yönä ennen kuin ne oli määrä lastata laivaan ja josta teimme lehteenkin ilmoituksen pyytäen palauttamaan ne takaisin. Onkohan näistä varastetuista nahkavuodista tullut mitään ilmoitusta tai muuta lisätietoa poliisille?”

Johannson oli kääntänyt koko rintamasuuntansa takaisin Åströmien herroihin päin. Hän teki pienen nyökkäyksen päällään kunnallisneuvokselle samalla kun yritti kaivella muistiaan.

”Olen kuullut kyllä tästä, mutta varsinaisesti kyseinen asia on poliisimies Jämssän vastuulla. Minun tietooni ei ole kulkeutunut mitään tietoa, että asian ääreltä olisi saatu lisätietoja.” Johannson sanoi mietteliääseen sävyyn.

Kunnallisneuvos nyökytteli hiukan harmistuneesti päätään ja sanoi, ”Selvä. Hyvää päivän jatkoa inspektööri Johannson.”

”Kuin myös arvon kunnallisneuvos Åström sekä kauppaneuvos Åström.” Johannson vastasi vielä pienen pään nyökkäyksen kera kummallekkin herralle.

Poistuessaan ovesta Johannson soi lyhyen ajatuksen kunnallisneuvoksen harmistukselle kadonneiden vuotiensa johdosta. Johannson totesi hiljaa itsekseen mielensä sopukoissa, että liikemiehelle kuin myöskin alansa ammattimaiselle käsityöläiselle jo valmistetun tavaran menetys, niin rahallisesti mitattuna kuin työhön käytetyn ajan ja taidon laittossa, tuotti varmastikkin kirvelevän tappion tunteen; tapahtui se sitten pienessä käsityöläisverstaassa kuin Bröder Åströmien kaltaisessa imperiumissa.

-Laura Tohila

Seepiakettu

16.10.2026

Ti piace questo post?

Offri un seepiakettu coffee a Seepiakettu

Altro da Seepiakettu