Hei kaikille,
kesä alkaa kääntyä jo viimein lämmöksi ja täällä kakkoslehden kuvitus on täydessä vauhdissa. Puolet sisäsivujen kuvituksesta on valmiina tässä kohdassa ja on tulossa huikean näköistä tavaraa. Tarina alkaa ensimmäisessä lehdessä mainitulta jäteasemalta numero 7.
Kuvitus: Juuso Laasonen
Mukaan liittyy uusia hahmoja ja ensimmäisen lehden tilannetta käsitellään nyt vähän toisesta näkökulmasta.
Vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltaja -lehdessä ollut arvio on julkaistu myös Tähtivaeltajan verkkoblogissa. Sen voi lukaista tästä linkistä:
https://tahtivaeltajablogi.com/2026/06/03/sarjakuvat-raimo-saastamoinen-juuso-laasonen-totentanz-comics/
Kakkoslehden teko kääntymässä siis loppusuoralle niin sanotusti ja nyt myyn myös mainospaikkoja lehteen niistä kiinnostuneille tahoille. Tarjolla on siis seuraavalla tavalla näkyvyyttä:
Puolen sivun mainos: 100€
Koko sivun mainos: 200€
Sen lisäksi jos on kiinnostusta saada yrityksen logoa tai tunnistettavuutta näkymään sarjakuvan tulevissa numeroissa ja näin päästä osaksi rakentuvaa scifimaailmaa, niin voidaan jutella miten se saadaan onnistumaan. Näissä haen sitä, että yhdellä tuotesijoittelulla saan rahoitettua sitten kerralla koko lehden teon ja sille hinta on 4 000€. Hinnoissa alv 0%.
Näiden osalta on hyvä huomioida, että sivumainokset näkyvät painetuissa lehdissä ja tuotesijoiteltu osio näkyy sitten sarjakuvassa myös muille kielille tulevissa käännöksissä, sekä digitaalisissa julkaisuissa.
Mainospaikkojen osalta pyydän olemaan yhteydessä: [email protected]
6.6.2026 olen osallistumassa Poriconiin. Siellä tulossa myös lavaohjelmaa haastattelun muodossa. Tapahtuman tiedot löytyvät: https://porinsarjakuvafestivaalit.wordpress.com/
Sellainen väliaikatieto myös, että ensimmäistä lehteä on myyty nyt jo yli 200 kappaletta, joka on genresarjakuvalle kotimaisella kielellä ja ilman laajempaa jakeluverkostoa aivan hyvä lukema!
Lisäksi ilmaisen sarjakuvan päivänä toukokuun alussa jaoin lehden mustavalkoista versiota yli 50 kappaletta yhden päivän aikana, eli lumipallo on kasvamassa suunnitellusti. Saman vuorokauden aikana lehden digitaalista versiota ladattiin myös yli 20 kertaa tältä sivustolta ilmaiskoodin avulla.
Tämä on yleinen tilannepäivitys ja kuten tähänkin asti, niin tulen julkaisemaan erillisen päivityksen, jossa hieman enemmän taustatietoa ja muuta menoa. Se päivitys on näkyvissä ainoastaan tämän sivuston kautta mukaan lähteneille tukijoukoille.
Lämmintä ja aurinkoista kesää sinulle ja läheisillesi!
-R
