Pakon edessä muutos - vaihdevuodet

Pakon edessä muutos - vaihdevuodet

Apr 29, 2026

Moi,

Tyhjä tunne sisällä, samalla räjähdysmäinen tarve tehdä Oikein. Oikeita asioita, oikealla tunteella.

Vaihdevuodet pakottavat muutokseen, halusi tai ei.

Tuntuuko sinultakin, että koko sisin joutuu sellaiseen myllerrykseen, että hirvittää?

Samalla on tyyni olo, että hyvä tästä tulee. Eikä ainoastaan hyvä, itse asiassa aivan loistava!

Vaihdevuodet eivät ole heikkohermoisille.

Tarvitaan uskoa ja luottamusta, että tästä syntyy jotain todella kaunista ja hienoa. Jokaisessa naisessa on paljon enemmän voimaa, elämänvoimaa, kuin mitä ikinä voisi kuvitellakaan.

Kiitän siitä, että olen nainen, ja että saan tämän kokea.

Mitä tarkoittaa tehdä ja toimia Oikein?

Se tarkoittaa, että kaikki sanat mitä sanot, teot mihin ryhdyt, juurtaa juurensa syvälle sisällesi, sydämeesi. Tiedät mitä on oikein, mitä väärin—Sinun näkökulmastasi katsottuna.

On löydettävä itsensä uudestaan

Ennen kuin löytää sen aidoimman itsensä uudestaan, on kertakaikkisesti päästettävä irti kaikesta siitä mitä ei ole totta. Elämän aikana puetaan päälle naamioita, rooleja ja valheellisia uskomuksia. Vaihdevuodet nostavat kaikki nämä pinnalle, ja meidän pitää ravistella itsemme niistä irti.

(jatkuu kuvan alla)

image

Mikä oli Sinun toiveammatti lapsena?

"Mitä sinusta tulee isona?", aikuiset kysyivät sinulta.

Muistatko mitä halusit tehdä, 'sitten kun olet aikuinen'?

Se saattaa heijastua edelleen tähän päivään, siihen, mitä oikeasti haluaisit tehdä tässä elämässä.

Ajatellaan niin helposti, että se ei ole mahdollista, koska se ei tuo rahaa, perhe ei hyväksyisi jne.

Vaihdevuodet auttavat meitä kyseenalaistamaan omia uskomuksiamme, ja toteuttamaan niitä sydämen syvimpiä toiveita. Vaihdevuodet tulevat aina juuri oikeaan aikaan.

Sisäinen muutos ei aina edes näy ulospäin. Se voi olla täysin sisäinen asia, tai jotain mitä teet vain itsellesi.

Jos lapsena halusit olla laulaja, voit aloittaa laulamisen kotona keittiössä. Jos halusit olla kukkakauppias, voit harrastaa pienimuotoista viljelyä kotipihalla tai -parvekkeella. Jos halusit olla keramiikkataiteilija, voit tehdä jotain muutakin taiteellista, maalata tauluja tai veistää voiveitsiä puusta. Tee se!

Kokeile, tunnustele, onko tämä jotain mitä haluaisin tehdä enemmänkin. Jos vastaus on Kyllä, siihen löytyy kyllä keinot, mutta pitää tehdä selkeä päätös "Tätä aion tehdä".

Kun kaikki ovet sulkeutuvat

Omasta kokemuksestani voi sanoa, että joskus löytää itsensä tilanteesta, että ei pääse mihinkään muuhun suuntaan, kuin kohti senhetkistä suurta unelmaa. Se on pelottavaa. Elämä sulkee ovi oven perään. Yrität vimmatusti löytää oven, joka antaisi sinulle vielä vähän aikaa valmistautua, suunnitella ja sopeutua. Koska et ole vielä "valmis". Mutta ei.

Teet työtä vain rahan takia, vaikka tiedät että se ei ole sydämen ohjaama suunta. On mahdollista että teet näin loppuelämäsi ajan. Mutta voit myös kokeilla jotain muuta. Avautua syvemmälle itsellesi ja unelmillesi.

Joskus tämä sydämen ääni on hyvin voimakas. Tiedät mitä sinun pitää luoda, tiedät mitä haluat jättää tuleville sukupolville tähän maailmaan. Englanninkielinen sana "legacy" on varsin osuva.

Tällöin kaikki muut ovet sulkeutuvat. Haet töitä, koska tarvitset rahaa, mutta kaikki ovet on ja pysyy kiinni. Todella erikoinen tilanne.

Samalla se, mitä haluat luoda maailmaan, sujuu helposti, vaivattomasti ja löydät itsesi "flow"-tilasta. Kaikki soljuu eteenpäin kauniisti, ja silloinkin saatat vielä epäröidä, että "ei minusta ole tähän". Älä usko sitä sisäistä ääntä joka yrittää lannistaa sinua, jatka vaan eteenpäin.

Vaihdevuodet tuovat vapautta

Kun hormonit pelaavat äkäistä peliä sisälläsi tai häviävät taivaan tuuliin, se on loppupeleissä kuitenkin vapauttavaa. Estrogeni laittaa meidät sanomaan kyllä vaikka emme haluaisi. Sen sijaan hiipuva estrogeni auttaa meitä sanomaan kyllä (tai ei), silloin kun aidosti siltä tuntuu.

Vaihdevuodet tuovat vapauden olla oma itsesi.

Kukaan muu ei tarvitse ymmärtää sinua tai valintojasi. Sinä tiedät, ja se riittää. Sinun ei tarvitse enää miellyttää muita, kokeaksesi turvaa. Löydät turvan sisältäsi. Elämän kokemuksesi ovat sinulle näyttäneet, että elämä kantaa.

Elämä kantaa sinua myös silloin kun et itse jaksa kannatella itseäsi.

Itsearvostus

Vaihdevuodet saattavat viedä itsearvostuksen pohjamutiin. Ainakin niin tapahtui itselleni.

Sitä löytää syitä, ihan kaikista elämänkokemuksistaan, miksi ei olisi arvokas ihminen. Heilahtelevat hormonit tämän tekevät. Itseluottamus saattaa kadota jopa moneksi vuodeksi. Yritin tietysti piilottaa sitä muilta, mutta sisälläni oli vahva tunne, etten ole kovin arvokas ihmisenä.

Nyt haluan pyytää anteeksi itseltäni, että uskoin tämän olevan totta.

Tiedän, että olen arvokas ihminen, ihan niin kuin kaikki muutkin ihmiset.

Arvokas, ihan vaan sen takia, että olen osa Elämää. Jokaisessa elävässä ihmisessä virtaa elämän energia, prana, chi, kausai...rakkaalla lapsella monta nimeä.

Minulla oli perulaisen opettajani Puma Quispe Singonan kanssa voimaannuttava yksityispuhelu pari viikkoa sitten. Hän sanoi minulle:

"Your Self confidence is very high. You know your words, you know you deserve the credit. You know, you've walked the path. At this time in your life, even with menopause, nothing can touch your self confidence, Monika.

Tunsin, juuri siinä hetkessä miten kasvoin. Valo sisälläni vahvistui. Astuin kenkiin, jotka ovat minulle tarkoitetut. Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Miten tärkeätä se voikaan olla, että joku muu peilaa meille sitä voimaa ja kauneutta mitä sisällämme on.

Ei kaikkea tarvitse yksin tehdä.

On tärkeätä, että saamme myös ulkoapäin vahvistusta siitä, että olemme oikealla tiellä. Että meillä on kaikki tieto ja taito mitä tarvitsemme, että miellä todellakin on itseluottamusta ja itsearvostusta.

Vaihdevuodet ovat muutosmatka

Kaikki ei tule heti, ja ehkä se onkin se ydin. Meidän kuuluukin kulkea tätä vaihdevuosimatkaa askel kerrallaan. Oppia ja oivaltaa uutta elämästä ja ennen kaikkea itsestämme.

Vaihdevuosia olen kulkenut jo monta vuotta. Niin ikään menopaussi tapahtui jo monta vuotta sitten. Nyt on minun aikani auttaa muita naisia kulkemaan tietoisesti ja tuettuna tätä matkaa kohti syvempää viisautta ja vapautta.

Rakennan parasta aikaa online ohjelmaa "Vaihdevuodet - matka viisauteen ja vapauteen".

Ohjelma auttaa Sinua kävelemään Vaihdevuosi -matkaa tietoisemmin ja keveämmin, vahvistaen:

  • itsevarmuutta

  • merkityksellisyyttä

  • syvempää viisautta

  • vapautta.

Voit nyt ILMOITTAUTUA mukaan odotuslistalle, saat tukea ja vinkkejä vaihdevuosiin.

TÄSTÄ MUKAAN:

https://monikamakitalo.podia.com/vaihdevuodet

Sydämellisesti tervetuloa matkalle mukaan,

t. Monika

Jos tämä teksti kolahti, saat mielelläni ostaa minulle kaffet! Lahjoitusnappula löytyy tuolta alta. Kiitos😘

All rights reserved, 2025 ©Monika Mäkitalo

Enjoy this post?

Buy Monika Mäkitalo a coffee

More from Monika Mäkitalo

PrivacyTermsReport